"Terapiatapaamisen "helmi": mittasuhteet, kärsivällisyys ja toivo. Tämän vuoden helmi on kiitollisuus meidän yhteistyöstä!"
Asiakaspalautteita:
MILLÄ TAVALLA OLEN HYÖTYNYT TERAPIATYÖSKENTELYSTÄ?
”Minun kohdallani muutos on ollut konkreettinen kaikilla elämän osa-alueilla. Olen mm. kyennyt huomattavasti vähentämään lääkitystä, enkä enää koe yksinäisyyttä läheskään siinä määrin kuin aiemmin. Alkoholin käyttö on sitä myötä huomattavasti vähentynyt. Viimeisin iso asia on se, että olen saanut voimia talousasioiden hoitamiseen.”
- ”Toivo on vähitellen herännyt ja vahvistunut!”
- "Olen voimistunut ja piristynyt käyntien myötä. Pystyn käsittelemään omia tunteitani paremmin ja suuntaamaan negatiivisista tilanteista huolimatta tavoitteet ja ajatukset positiivisiin asioihin ja tulevaisuuteen. Arjessa tämä näkyy energisyytenä, hyväntuulisuutena ja toivekuutena. Jaksan päivä päivältä paremmin arkea ja unen laatuni on parantunut. Pystyn suunnittelemaan tulevaisuutta ja keskittymään tyttäreeni, rauhoittumaan stressistä huolimatta leikkiin ja rutiinini ovat vakiintuneet, jotka edesauttavat arkeni kulkua."
- "Luovat menetelmät olen kokenut hyödyllisiksi terapiatyöskentelyn aikana."
- "Kun vakavan sairauden vuoksi elämänhallinta pettää, vähitellen seuraukset alkavat näkymään kokonaisvaltaisesti kaikessa. Jos tällaista kehityskulkua ei saada pysäytettyä, seuraukset ovat hyvin vakavat, kuten on ollut minun kohdallani. Ratkaisukeskeisessä terapiassa on tätä aiempaa kehityskulkua pyritty alusta asti kääntämään toiseen suuntaan. Elämäni on vajaan vuoden sisällä muuttunut vähitellen paljon parempaan. Muutos on vaikeassa tilanteessa hyvin hidas, mutta keskittymällä olennaisiin ongelmiin, vaikutukset voivat näkyä nopeastikin kaikilla muilla elämän osa-alueilla. Terapeutin hyvien kysymykset ja fläppitaulun käytön avulla ongelmani ovat konkretisoituneet, ja olen alkanut vähitellen löytämään ratkaisuja keskeisiin ongelmiin. "
- "Olen ajan myötä löytänyt myös itse työkaluja tiukan paikan tilanteiden selvittämiseen. Oloni on kevyempi ja luon toiveikkaita tulevaisuudensuunnitelmia, enkä ahdistu tai masennu, vaikka asiat eivät menisi aina suunnitelmien mukaan. Koen jaksavani sinnikkäästi yrittää, vaikka vastoinkäymisiä olisikin."
- "Ratkaisukeskeisessä terapiassa olen ensimmäisen kerran kohdannut terapeutin, jolla on kyky empatiaan ja, jolla on vilpitön halu yrittää ymmärtää vaikeuksien syitä ilman aiemmin kokemaani syyllistämistä."
- "Olen oppinut kiittämään ja taputtamaan itseäni olkapäälle, kun olen tajunnut oman onnistumisen. Itsetuntoni sekä -luottamukseni on parantunut huomattavasti."
- "Sairastuttua ei voi enää luottaa omalla järjellä tehtyihin ratkaisuihin. Siinä vaiheessa onkin ensin opeteltava tunnistamaan omia tunteita sekä hyväksymään ne kaikki lempeydellä. Sitten voi vähitellen alkaa ymmärtämään, mistä kaikki tunteet kumpuavat. Nyt olen empaattisen terapeutin avulla vähitelleen kehittänyt tätä taitoa. Omien tunteiden lempeä ja hyväksyvä kohtaaminen on avain moniin lukkoihin, jotka estävät ihmisen elämästä täysipainoista elämää."
MIKÄ TERAPIATYÖSKENTELYSSÄ ON ERITYISEN TÄRKEÄÄ MINULLE?
- ”Terapeutin kyky asettautua asiakkaan asemaan ja vilpitön pyrkimys ymmärtää asiakkaan ongelmallista tilannetta ja siihen johtaneita syitä. Näin hän pystyy haastamaan asiakkaan löytämään itse ratkaisuja vaikeisiinkin ongelmiin. Ja kuitenkin koko ajan terapeutilla on ymmärrys, että toipuminen voi olla välillä hyvinkin hidasta ja että takapakkeja välillä tulee.”
- "Arvostan Sarin lämminhenkisyyttä, luottamusta sekä aitoa kiinnostusta ja sitoutumista omaa työtänsä kohtaan. On ollut helppo kertoa ja avautua, itkeäkin, mikä on helpottanut usein varsinkin jos on tuntunut, että asia on hyvin herkkä ja/tai tilanne jollain tapaa patoutunut."
- "Rentouttavia ja voimaannuttavia sekä mielestäni kiehtovia on ollut erilaiset ajatusleikit, jossa on saanut luoda näkymää tulevaisuuteen ja esimerkiksi hetkeen, miltä tuntuisi herätä, jos ahdistus olisi poissa tai kuinka läheiseni auttaisivat minua tiukassa tilanteessa. Nämä ovat antaneet minulle parhaimmillaan aivan uusia näkökulmia käsitellä hankalia tilanteita. Olen myös ymmärtänyt niiden kautta, kuinka tärkeä ja upea tukiverkostoni on ja kuinka kiitollinen olen siitä."
- "Erityisen tärkeää on ollut terapeutin kyky kääntää ajatukset positiiviseen suuntaan. Masentunut epätoivoinen mieli näkee menneen elämän vain sarjana jatkuvia epäonnistumisia ja tulevaisuus näyttäytyy masentuneen mielessä vieläkin synkemmältä."
”Terapiatyöskentely on vahvistanut itseluottamusta: jatkuvien itsesyytösten, neuroottisten ajatuskulkujen ja ongelmien pohtimisen sijaan olen lisääntyvässä määrin kyennyt kääntämään ajatukseni onnistumisiin ja omiin vahvuuksiin.”
"Olen taas oppinut ymmärtämään elämässä menestymisen salaisuuden. Tiesin sen jo pienestä, mutta elämän koettelemukset johdattivat siihen, että aloin uskomaan olevani yksin vastuussa kaikesta. Lopulta yritin tehdä kaiken omin voimin vain yksin. Nyt olen löytänyt taas joukkuepelaajan ymmärryksen asioista; oma osuus hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta onnistumiseen tarvitaan koko joukkue!"
"Tämä on ollut ennen kaikkea matka itseeni, oman minäni ja itsetuntoni kehittämistä, mikä on ollut todella tärkeää oivaltaa. Ääretön kiitos Sari! ❤"
KENELLE / MILLAISIIN ONGELMIIN VOISIN SUOSITELLA RATKAISUKESKEISTÄ TERAPIAA?
- "Voisin lämpimästi suositella ratkaisukeskeistä terapiaa kenelle tahansa arjen hankaluuksissa tai esimerkiksi masennuksen tai ahdistuksen pyörteissä taisteleville. Oli huoli pieni tai suuri (väliaikainen väsymys, ahdistus, stressi tai muu), uskon että ratkaisukeskeisestä terapiasta löytyy apua."
- "Itselleni ratkaisukeskeinen terapia on avannut suurempiakin solmuja ja olen käyntien edetessä kasvanut ihmisenä ja kehittänyt arjen taitoja ja voimavarojani. Itselleni jo ensimmäiset tapaamiset helpottivat ahdistusta."
”Ratkaisukeskeistä terapiaa voin suositella, jos asiakkaalla on vilpitön halu löytää ratkaisuja elämänsä ongelmiin. Reflektoinnin kyvystä on hyötyä, sillä terapia haastaa asiakkaan nimenomaan itse löytämään ratkaisuja.”